Tietoa blogista

Minulla on tarkoitus kerätä ja kirjoittaa blogiin lähinnä vahtoehtoisista menetelmistä. Esim. lith ja bromoil teknikoista ja miten niiden kanssa pääsee eteen päin ja mitä niiden kanssa tarvitsee. Tässä kuitenkin pieni alustus miten ajauduin takaisin analogisen filmikuvaamisen ja pimiötyöskentelyn pariin.

Aloitin digikuvaamaan 2008 alkaen. Digiähky alkoi kuitenkin painamaan päälle 2014 talvella. 32 vuoden IT-ura painoi myös päälle, joten se tuli myös tiensä päähän muutaman vuoden kuluttua. Pitkään mietin mitä sitä tekisi, kun valokuvaaminen on kuitenkin ollut mieluisa harrastus pitkään. Digikameralla tulee kuvattua liikaa paljon kaikkea turhaa tauhkaa, joka täyttää vain kovalevyn. Valtaosa kuvista on merkityksettömiä, hyvien kuvien hautautuessa turhan tauhkan sekaan. Olen kuvannut kaikenlaista fiiliksellä. Joskus muinoin tuli käytyä studiokuvauksen kurssi, mutta nämä tekemällä tehtyjen kuvien kuvaaminen ei kiinnostanut, vaan siirryin kuvaamaan seiniä ja maisemia. Ehkä tällä hetkellä olen kiinnostunut katukuvauksesta. Mutta tällä näihin aikoihin Suomessa toppatakkien kuvaileminen ei erityisemmin herätä mitään intohimoja, joten tämän osalta pitää odotella kevättä. En ole muutenkaan kovin kiinnostunut tekemään asioita oppikirjan mukaisesti, vaan teen asiat oman fiiliksen mukaan. Tähän sisältyy kuvien käsittely jne. teen kuvat itselleni. Jos joku muu saa myös kuvistani iloa, niin hyvä niin. Sekaan mahtuu myös aina niitä vääräleukoja, joiden ainoa tehtävä on löytää jotain vikaa jostain kuvasta, tai jostakin muusta. Yleensä nämä heikolla itsetunnolla varustetut huutelijat eivät omaa mitään näyttöä omasta erinomaisuudestaan. Toki myös niitä löytyy, joilla on painavaa sanottavaa ja referenssit kunnossa, mutta valitettavan monelle on myös tässä tapauksessa noussut ns. kusi päähän. Onneksi myös poikkeuksia löytyy tässä laumassa. Jokainen kuva on kuva ja kertoo jotain jostain. Oli kuva sitten millainen hyvänsä, tai käsitelty miten tahansa. Turha ruikuttaa, jos toisen ottama kuva omasta mielestä paska, jos sillä on kuvaajalle jotain merkitystä.

Mutta kuitenkin, valokuvaus jatkui, kun sain jostain päähäni sen, että palaan muinaisteknologiaan. Pöydällä lojui vanha Yashica M- kamera, josta sain idean tarkistaa netistä tarjontaa. Jas- kamerakaupasta(www.jaskamerakauppa.fi) löytyi sopivasti hyvässä kunnossa oleva Yashica Mat-124. Toisesta kaupasta filmiä. Samalla tuli tilattua tarvittavat purkit ja kemikaalit, että voi kehittää filmit itse. Kaupallinen kehitys ei ollut missään vaiheessa edes vaihtoehto. Yashica M- kamera on lähes toimiva, mutta sillä tulee liikaa kuvia. Heti alusta lähtien oli selvää, että keskiformaatin kamerat ovat oikea valinta, joten kuvailut kinofilmiä syövällä Yashicalla jäivät yhden rullan testailuihin. Kamera toimii, mutta tarkennusrengas on niin jumissa, että kameralla ei kuvata kuin maisemia.

Yashican etsimeen totutteluun meni hetki, johtuen siitä, että etsimessä näkyvä kuva on peilikuva. Kuvan päälle saa nappia painamalla suurennuslasin, jonka avustuksella tarkentaminen on helpompaa.

Filmiksi valikoitui Ilfordin FP4+(125/120) filmiä. Yashicassa käytetään 120 filmiä, millä saa 6×6 ruudun kokoisia negatiivejä kaksitoista kappaletta.

Patersonin kehitystankki + muuta asiaan liittyvää purkkia ja mittaa. Kemikaaleiksi valikoitui Oneshot R09(rodinal) ja kiinnitteeksi Ilfordin rapid fixeri.